Viisi kypsään ikään ehtinyttä rouvaa ja Gambiasta maahan muuttanut herra muodostivat kuoron, joka ilahduttavalla innolla ja tunteella lauloivat paitsi perinteisiä hengellisiä joululauluja, myös muutaman itsetehdyn gospelbiisin Blues Brothers - elokuvista tutulla tyylillä niin että sanankuulijat jammasivat penkeissään. Siellä myös keskusteltiin raamatunluvun jälkeen siitä mitä oli juuri kuultu ja mitä se merkitsi. Tämä voisi olla hyvinkin tarpeellista myös luterilaisessa kirkossa. Ystäväni on rahastonhoitajana kyseisessä seurakunnassa niin että tämä oli ensimmäinen ja luultavasti myös viimeinen kerta kun jumalanpalveluksen jälkeen istahdan alttarinreunalle laskemaan kolehtia ja sitten kävelen ulos ne rahat kassissa.
Jumalanpalveluksen jälkeen oli vuorossa lounas. Ennalta oli jaettu tehtävät niin että jokainen tuo jonkin ruokalajin - tästä seurasi se että paikalla oli ihan käsittämätön määrä ruokaa ja juomaa. Jälkiruokia varten oli ihan oma pöytänsä pukkijaloilla joka sananmukaisesti notkui kaikkien niiden kakkujen ja piirakoiden ja hedelmäsalaattien ja leivosten painosta. Jälleen kerran olin haikea siitä että minulla on tarjota vain yksi vatsa kaikille herkuille mitä maailma tarjoaa. Vaikka kuinka yritin ottaa vain vähän ja vain sellaisia mitä en tuntenut ennestään, söin kuitenkin liikaa ja jouduin kieltäytymään toisesta punaviinilasillisesta. Vieressäni ollut herra varoitti minua että Ranskan viiniteollisuus on katoava luonnonvara on parempi juoda vielä kun tätä herkkua on tarjolla. Otin kuitenki riskin ja siirryin jälkiruokapöytään syömään mandariineja ja viinirypäleitä ja ihan pienen palan vaan suklaakakkua. Juustot jätin väliin ihan kokonaan.
Siinä vaiheessa kun aperitiivien tarjoilusta oli kulunut kolme tuntia minun oli pakko lähteä että ehdin Pariisiin menevään junaan, ja luultavasti hyvä niin. Koko matka meni jotenkin horteessa samalla kun yritin vaivihkaa vakoilla miksi poliisit ramppaavat käytävää koko ajan. Perillä selvisi että seuraavassa välikössä istui herra joka oli nauttinut liikaa sitä katoaa luonnonvaraa ja oli siis tuhannen päissään haastanut riitaa konduktöörin kanssa ja sitten sammunut penkilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti