Maanantaina sain viimeisellä ensi viikon kirjat. Madame joka vaati ehdottomasti että tulen viime viikon torstaina hakemaan ne eikä sitten ollutkaan paikalla, ei ollut paikalla myöskään maanantaina kun menin paikan päälle. Sain hillityn raivokohtauksen ja kieltäydyin tulemasta tiistaina uudelleen "kysymään asiaa" koska en ihan joka päivä viitsi ajaa toiselle puolelle kaupunkia turhan takia. Lupasin tulla tunnin päästä uudelleen jos madame olisi armollisesti saapunut kustannuspaikalleen. Kaikelta varalta päätin kuluttaa rahaa soittamalla hänelle ensin. Tästä seurasi uusi raivokohtaus: puhelin soi, hän vastasi ja sitten laittoi minut ilmeisesti kaiuttimeen, mikä katkaisi puhelun. Soitin uudelleen arviolta viisi kertaa, karjuin sivistymättömästi suomenkielisiä manauksia ja poljin jalkaa ennenkuin päättelin että koska hän vastaa toimistossa olevaan lankapuhelimeen, hänen täytyy olla toimistossa.
Näin vihdoin sitten tapasimme, vaikka minulle olikin epäselvää että kenen kanssa minut ohjattiin puhumaan. Kun kätellessä menin tyhmyyksissäni kysymään madamen nimeä, niin hän oli kovin närkästynyt. Voi hitsi.
Metrossa matkalla koululle olin jo mielessäni kirjoittanut asiakaspalautteen koskien rouvan kielitaitoa, ihmissuhdetaitoja, kommunikaatiotaitoja, koulun "organisointikykyä" ja tasoa, mutta olin niin tyytyväinen asioiden selviämisestä että unohdin koko asian. Saa nähdä miten käy maanantaina kun minulla on treffit madamen kanssa ja hän ystävällisesti ohjaa minut uuteen opinahjooni.
Nyt minulla kuitenkin on taas materiaalia askarreltavaksi ja eilen illalla (keskiviikkona) palkitsin itseni ahkerasta opiskelusta illallisella lähiravintolassa. Minulla oli jo mielikuva mitä haluan, mutta mukava tarjoiluja puhui minut ympäri kokeilemaan päivän annosta, Pot au Feuta ja juustokakkua luumusoosilla jälkiruoaksi. Oli ihan todella mainiota, ja olisin syönyt toisenkin annoksen jos olisi suinkin mahtunut. Seuraksi lasi beaujolaisia ja kahvi, ja koko lystin hinta? Ihanat 23 euroa! Kyllä kelpasi istua opiskelemassa ja vakoilemassa ihmisiä tuolla hinnalla.
Tämä sivistynyt ruokailu oli tarpeellista vastinetta tiistaille jolloin satoi ikävästi vetistä räntää, ja näinollen päätin etten kävelekään kotio. Kurssikaveri pyysi lounaalla jossa sitten vierähtikin koko iltapäivä ensi Pizza Hutissa ja sitten Starbuksissa joka oli ihan siinä vieressä. Näissä paikoissa oli kuivaa, lämmintä ja miellyttävät sohvat, joten kotiinpäinlähtöä oli helppo lykätä lähes rajattomasti.
Eilen iltapäivällä kävin keskiaikamuseossa (Musee du Cluny). En tiedä mitä olin odottanut, mutta se ei tuntunut kuitenkaan mitenkään erikoisen ihmeelliseltä. Poikkeuksena moneen muuhun paikkaan kylteissä oli myös englanninkielistä tekstiä, niin että siitä sai kyllä irtikin paljon jos vaan jaksoi lukea kaiken. Paljon oli tavaraa ja paikka rakennettu roomalaisen kylpylän yhteyteen. Sitä kylpylää minä itseasiassa menin katsomaan, mutta tietysti juuri se osa oli suljettu korjaustöiden takia. Museon kirjakaupassa oli hauskoja kirjoja joissa esiteltiin keskiaikaista Pariisia, mutta hinnat olivat sen verran viileät että jätin sinne.
Toinen paikka mitä olin ajatellut, juutalaisuutta käsittelevä museo ei kirjallisuuden perustella vaikuttanutkaan siltä mitä odotin, ja Picassomuseo on suljettu restauroinnin takia, joten ilmeisesti olen tällä erää käynyt kaikissa museoissa missä meinasinkin käydä.
Tänään kotimatkalla suoritin vähän ostoksia ja nyt istun tätä kirjoittamassa hienossa University of Sorbonne hupparissa ja "J´aime ta langue" T - paidassa. En minä opiskele siis Sorbonnessa, mutta tämä oli kiva huppari. Ja täällä on tosi kylmä sisällä, joten pörrötohvelit ja hupparit ovat vakavassa käytössä, eivätkä mitään statussymoboleja.
Keksin tällä viikolla mikä bussi tulee tänne kämpälle, joten nyt voin katsella maisemia samalla kun ajelen pitkin kaupunkia. (Täytyy vaan muistaa että kaupungissa tarttee painaa nappia jotta bussi pysähtyy, muistammehan kaikki että maalaisbusseissa ei tartte vaan se pysähtyy joka pysäkille joka tapauksessa...)
Iltapäivällä kieriskelin itsetyytyväisyydessä kun osasin keskustella peruna/sipuli/vihanneskauppiaan kanssa eri perunoiden ominaisuuksista ja ostaa oikean määrän oikeanlaisia pottuja. Pienet on ilot välillä.
Ei tunnu yhtään joululta vaikka tuossa viereisellä torilla ja ostoskadulla on söpösti laitettu joulukuuset esille punaisine rusetteineen ja jouluvalot valkaisevat koko kadun. Ehkä tontut eivät liiku näin etelässä luomassa piippolakkeineen tunnelmaa joten kaikki tämä kilttinä oleminen on mennyt hukkaan. Höh.
