Versaillesin metsästysmaja

Keskiviikkoiltapäivä oli varattu Versaillesissa käyntiä varten ja sinne sitten päästiinkin lähtemään pikku viivästysten jälkeen.

Ensin minä ohjasin meidät varmoin askelin ulos metrosta väärällä asemalla, ja sitten kun Gare d´Austerlizin asemalla olimme keksineet että mistä luukusta voi ostaa näppärästi lipun jossa on sekä junamatka että linnan sisäänpääsy, Leila hukkasi nuo nimenomaiset liput siellä junalaiturilla. Siinä sitten vietettiin muutama hektinen hetki jolloin jolloin ensin minulle huudettiin "mä annoin ne sun käteen" ja muuta yhtä rakentavaa. Paremman tekemisen puutteessa minä lähdin juoksemaan takaisin alas siltä varalta että mokomat olisivat tipahtaneet matkalle ja Leila kiroili sillä aikaa ajankuluksi. Luonnollisesti meidän junamme saapui samaan aikaan laiturille ja jatkoi matkaansa suunnilleen samoilla hetkillä kun ne liput löytyivät yhden naisihmisen käsilaukusta. Siinä oli sitten puoli tuntia aikaa käydä läpi "mä en niitä kyllä laittanut laukkuun" keskustelua, mutta loppujen lopuksi oltiin kuitenkin matkalla ja vieläpä oikeaan suuntaan menevässä junassa.

Versaillesin kylässä meinasi iskeä aikaisemminkin esillä ollut "liike on suuntaa tärkeämpää" - aate, kun reipasta vauhtia kohti linnaa askeltaessamme meinattiin kävellä koko vaatimattoman pytingin ohi. Ekana päivänä laukkuja raahatessa nimittäin pariin kertaan mentiin väärään suuntaan kun kantamisesta uupuneina innostuttiin liukuportaista eikä huomioitu että mihin suuntaan ne portaat ovat menossa. Tämän seurauksena sitten saatiin kantaa laukkuja vielä lisää kun oltiin väärän junan laiturilla tms tehokasta.

Versaillesissa kuitenkin oli noin iltapäivällä jo miellyttävän rauhallista muutamaa bussilastillista kiinalaisia lukuunottamatta. Kaksi opasta laski matkailijoitaan silmä kovana joka oven luona ja meidän teki kovasti mieli soluttautua joukkoon ja katsoa kuinka pahasti oppaan pasmat menee sekaisin kun laumassa onkin kaksi päätä liikaa...

Linna on varmasti vielä mielenkiintoisempi jos olisi lukenut huolellisemmin historiankirjansa ja tietäisi että kuka oli kenenkin isä ja äiti ja osaisi tarkemmin yhdistää viivat että kuka tiedemies eli kenekin kuninkaan aikaan yhtä aikaa. Materiaalia viitteisiin siellä oli nimittäin todella paljon, jopa niin että alkoi jo vähän kyllästyttää ja muutama kullattu halli ihan vaan käveltiin läpi. Ei pitäisi tietenkään valittaa tuollaisen paikan tarjonnasta, mutta meitä ihan oikeasti olisi kiinnostanut nähdä minkälaisissa huoneissa esim palvelijat asuivat ja minua ainakin se että minkälainen keittiö siellä oli. Ajatelkaa nyt, siellä oli kokonainen huone ihan sitä varten että kuningas ja kuningatar aterioivat siellä julkisesti, ja se huone oli ihan keskellä niitä kaikkia muita kullattuja auloja ja huoneita. Kun sielä näin sähkölämmityksen aikaankin oli paikoittain aika viileää, voi hyvin kuvitella kuinka koleaa on ollut 1700- luvulla ja kuinka viileäksi teevesi on ehtinyt kun Ingrid- sisäkkö pitsiessussaan on juossut tuomaan Marie Antoinettelle iltapalaa.

Napoleon oli ottanut paikan aika hyvin omakseen, vaikka hän ei päässytkään asumaan itse linnaan koska sen korjaamiseen olisi mennyt niin paljon rahaa, hän oli pistänyt kuviaan ja patsaitaan esille niin tiheästi ettei jäänyt epäselväksi kuka oli kuka. Nappehan asui sitten Petit Trianonissa johon asti me ei Leilan kanssa päästy tällä kertaa. Leila kyllä poseerasi Napen patsaan kanssa linnan ihan yläkerroksessa jossa ei ainakaan näyttänyt olevan kameroita eikä vartijoita eikä hälytystä. (Katso kuva tekstin alussa). Hälytyksestä puheenollen - kun käveltiin puistossa kohti Ludwigin vaatimatonta omaa purjehduslampea kuului hälytys joka kovasti vaikutti siltä että joku ei ollut uskonut ei-saa-koskea- kylttejä vaan oli yrittänyt ottaa jonkun pikku matkamuiston mukaansa. Ajateltiin molemmat että jos siellä on oikeasti sattunut jotain isompaa mikä pääsee Suomenkin uutisiin, äiti soittaa ihan varmasti hetipaikalla kysymään että "mihinkä te oikein menitte koskemaan!! Eikö ole opetettu ettei pidä mennä näpelöimään tuollaisessa paikassa!".

Raskaan ulkoiluiltapäivän jälkeen oli ihanaa mennä takaisin kotia ja vaan tehdä läksyjä, lukea ja laittaa ruokaa eikä lähteä mihinkään kaupungille heilumaan. Beaujolais Nouveau oli muuten saapunut myös lähikauppaan ja eilisellä kauppareissulla tarttui pullo mukaan.

Montmartre saavutettu!

Elinen päivä oli niin hektinen ettei ehtinyt edes nettiin tulla!

Päällimmäisenä fiiliksenä eilen tiistaina oli minulla ainakin että tämä iänkaikkinen metrossa ajelu alkaa olla aika tylsää. Ystäväni Maria joka asuu täällä sanoi että Pariisissa voi viettää päivätolkulla maan alla, ajellen vaan asemalta toiselle ja asioiden vain maan alla. Uskon sen kyllä hyvin!

Lounaalla käytiin kurssilla tavatun ruotsalainen Lenan kanssa ravintolassa jossa tuli mieleen kaikki varoitukset ja kertomukset pariisilaisesta palvelusta. Nyrpeä setä pisti meidät istumaan talon huonoimmalle paikalle keittiön oven viereen, heitti pihiveitsen selkäni taakse (muka vahingossa lipesi kädestä) ja rahaa ei haluttu ottaa vastaan ollenkaan, mehän kuitenkin puhuttiin englantia ja vieläpä tutkittiin karttaa!! Aikamme istuttuamme otin rahat ja laskut ja lähdettin kohti ovea. Tässä vaiheessa nyrpeään setään tulikin jo liikettä, mutta en voinut olla vastaamatta "don't think so" hänen au revoiriinsa. Paikan nimi oli muuten l' Horizon, lähellä Saint Placiden metroasemaa, tiedoksi vaan kaikille. Ei se ruokakaan mitenkään ihmeellistä ollut, parempia lettuja saa vaikka kadulta.

Päivän ohjelmassa oli Sacre Coeur ja koko kukkulan setti muutenkin. Leila olisi halunnut kiivetä ylös asti mutta sain onneksi taivuteltua meidät köysiratahissi mikä-sen-nimi-nyt-on ajelulle. Leilan mielestä matka oli liian lyhyt verrattuna siihen että kyydistä piti maksaa metrolipun verran, mutta nousu oli sen verran jyrkkä että ehkä sittenkin saatiin kyytiä koko rahan edestä.

Kirkko oli hieno ja olo kotoisa noin tuhannen muun turistin keskellä. Oman erikoisen leimansa tunnelmaan toi portailla pop, reggae ja diskomusiikin tahtiin pallon kanssa taiteilevat pojat, vaikka minua ainakin huimasi jo seisoa jaloillani niiden portaiden yläpäässä, ja ne pojat seisoivat käsillään pilarin päässä.

Alaspäin käveleminen oli paljon helpompaa, ja matkalla katsottiin mm Pariisin viimeistä viinitarhaa. Abessesin metroaseman luona oli joulumarkkinat, ja kun oli juuri sopivasti tauon paikka, käytiin nauttimassa letut ja vähän kuumaa viiniä joka erehdyttävästi muistuttaa glögiä. Meidän penkkiä vastapäätä oli muuten joulupukin työpaja, joka valitettavasti oli suljettu niin ettei päästy tarkastamaan oliko kyseessä sama pukki joka asioi Suomessa.

Kukkulan juurella käveltiin riettaiden valomainosten keskellä Pigallen asemalta Blanchen asemalle, kun Leila halusi käydä katsomassa Moulin Rougea, oli pakko suostua siihen että jäin odottelemaan kun ehkä saatoin siellä ylhäällä kukkulalla unohtaa että Leila olisi halunnut nähdä sen alkuperäisen, vanhan myllyn. Ei kuulemma auttanut vaikka sanoin että minä olen nähnyt sen eikä se ollut mitenkään ihmeellinen...

Illalla meillä oli treffit Marian kanssa Champs Elyseellä, Leila oli halunnut nähdä paikan iltavalaistuksessa, joten kaikki olivat tyytyväisiä. Me käveltiin kohti Pont d´Almaa missä (kuten kaikki tietää) Prinsessa Diana kuoli, ja sieltä jatkettiin metrolla Trocaderoon. Maria on töissä Pont d´Alman lähellä, ja kertoi että onnettomuuspaikalla käy jatkuvasti turisteja tuomassa kukkia ja ottamassa kuvia. Kuulostaa erikoiselta, (pahoittelen sävyäni nyt heti alkuun jos joku on siellä käynyt pyhiinvaelluksella) mutta kuten Leila sanoikin, maailmassa on kaikenlaista älyttömyyttä ja mekinhän käytiin Jimpan haudalla. Vaikka minun mielestä se on kuitenkin vähän eri asia.

Nyt on edessä lähtö Versaillesiin joten lopetan raportin täältä tähän ja jatkan mahdollisesti myöhemmin.