maanantai 1. joulukuuta 2008

Jimpan hauta!


Mitä väliä että tänään oli eka koulupäivä ja minä ajoissa paikalla tai jopa sillä missä me käytiin eilen illalla ja tänään lounaalla syömässä - tänään käytiin Jim Morrisonin haudalla!


Opaskirja suositteli opaskartan ostamista, mutta valitettavasti huomasimme tämän ohjeen vasta siinä vaiheessa kun me oltiin jo jonkin aikaa harhailtu pitkin Pere Lachaisen kivisiä maisemia ja eksytty pariin kertaan. Ei auttanut muu kuin kävellä takaisin lähimmälle portille ja ottaa kännykameralla riittävä määrä kuvia alueen kartasta. Hauta on hieman harhaanjohtavasti toisten hautojen ja näyttävien kivipaasien takana joten ilman karttaa sitä ei kyllä olisi löytynyt. Paikalla päivystänyt sekopäisen näköinen fani olisi tietysti pitänyt ymmärtää selkeäksi vinkiksi. Me vietiin ruusuja ja metroliput sekä kerrottiin Jimpalle meidän mukana lähetetyt terveiset ja muut viestit. Muutaman pakollisen kuvan jälkeen lähdettiin takaisinpäin eikä noudatettu toistaiseksi kummallisinta kuulemaani tapaa eli painettu alastomia rintoja hautakiveä vasten. Tällä kelillä ei tosiaan tee mieli ottaa paitaa pois saati nojailla mihinkään märkään kiveen!

Paikalla lappasi väkeä koko ajan, ja muillakin oli selvästi ongelmia löytää paikka, niin ilahtuneita huudahduksia siellä kuuli. Se paikalle leiriytynyt herra puhui itsekseen ja Jimpan kanssa italiaa, mutta kuitenkin kieltäytyi ymmärtämästä ja halusi puhua englantia kun Leila italiaksi pyysi häntä asettelemaan meidän kimppua paremmin kiveä vasten. Setä nimittäin kiipesi surutta suoja-aidan yli keräilemään haudalle heitettyjä natsoja ja olisi yltänyt hyvin auttamaan. Me ei kehdattu kiivetä, vaikka haudan turvaksi määrätty vartija seisoskelikin huomaavaisesti hieman kauempana antaen ei-ihan-täyspäisten fanien toteuttaa kutsumustaan rauhassa.

Oli siellä muitakin, mm Chopinin hauta oli kukitettu huolella ja siellä oli jopa ohjeet viidellä kielellä että "laita tuoreet kukat veteen". Eipä olisi tuokaan tullut mieleen ilman eri sanomista.

Eilen illalla käytiin Leilan löytämässä Buffalo Grill - ravintolassa, jossa tarjolla on - yllätys yllätys - pihvejä, ribsejä jne grilliruokaa ja muuta TexMex tyyppistä apetta. Leilan annos oli valehtelemtta 30cm ribsejä ja minulla kämmenen kokoinen buffalopihvi. Kylkeen reilu annos ranskiksia, popcornia ja salaattia, niin taas jaksoi jatkaa. Tukeva ateria olikin tarpeen kun luettiin karttaa hieman väärinpäin ja harhailtiin jossain ihan väärässä paikassa ihmettelemässä että miten tuo joki virtaa väärään suuntaan...

Tänään koulun jälkeen ja ennen Jimpan visiittiä nälkä oli jo aikamoinen joten mentiin Pere Lachaisen lähellä olevaan ravintolaan nauttimaan pikku lounasta. Leila onnistui taas tilaamaan ihan käsittämättömän kokoisen pihvin paistetuilla peruneilla, alkuun sipulikeittoa. Kuulemma soppa oli niin hyvää että kannatti tulla tänne asti sitä syömään. Hyvä niin. Minä söin kana-fenkolisalaattia currykastikkeella alkuun ja kalajuttua salaatilla päälle. Sanon kalajuttua koska en tiedä mitä se oli, tosi hyvää kuitenkin. Ulkonäkö muistutti Bonan ja Piltin tuotesarjaa, mutta maku oli mainio. Valkosipulia ja jotain valkoista kalaa siinä oli, huomionarvoista oli myös se että koska minun settini oli päivän lounaslistalta, se maksoi vain kympin!

Kun tultiin kotio juomaan virvoittava kuppi teetä ennen illan koitoksia, ajattelin itsekseni että onpa tullut juotua viiniä pihisti ja syötyä juustoa vielä pihimmin tällä matkalla. Ainakin näin toistaiseksi. Muistelen vaan että aikaisemmilla Ranskaan suuntautuneilla matkoilla viininjuonti ja juustonsyönti on muodostunut lähes harrastukseksi. Ehkä olen tullut fiksummaksi näin vanhetessani. Ja vielähän tässä ehtii.

Nyt taidan herättää Leila joka vietti aamun Louvressa - itseasiassa se oli suunnilleen ensimmäinen ihmisen sisällä ja sai viettää hetken aikaa Muna-Liisan kanssa melkein kahdestaan... Tälle päivälle on suunniteltu vielä jonkin sortin ulkoilua, ilmeisesti kohti Eiffeliä josta voi ihailla kaupungin valoja näin pimeällä. Ja vähän pitäisi tehdä vielä läksyjäkin...

Kuvassa Leila Eiffel - tornissa. Vihdoinkin huipulla! 


1 kommentti: